tiistai 17. marraskuuta 2015

Köli-keula liitos

Keulapuusta tuli KOMEA!

Massiivisen oloinen, mutta silti kevyt, hienon muotoinen kappale, joka ei jigistä poistettaessa oiennut oikeastaan ollenkaan. Ekaa kertaa laminoin ja hyvältä tuntuu onnistua. Tuo Sika liima (D4) on kyllä vakuuttavan oloista tavaraa.

Seuraavaksi piti pohtia kölipuun ja keulapuun liitosta. Olin ajatellut että tekisimme jonkinlaisen porrastuksen molempiin kappaleisiin, mutta päädyimme kuitenkin viistämään molempia kappaleita saman verran 60cm matkalta. Käytännössä siinä poistettiin vain ylemmästä kölipuusta ja keulapuusta viistettiin kolmen alimman vanerin paksuudelta. Tämä sen takia että niiden paksuus on suunnilleen sama ja meidän ei tarvinnut ollenkaan koskea alempaan kölipuuhun.

 Ylempi kölipuu viistetty

 Keulapuun alapuolta viistetään

 Se että onko nämä lopulta kovinkaan tärkeitä päätöksiä jää nähtäväksi. Kopsu totesi sen olevan vain yksi liitos ja se ei olisi kovin nökönuukaa. Kuten sanoin, jää nähtäväksi, onpahan mietitty ja pohdittu.
Viisteet tehtiin tasohöylällä, keskikohdat merkittiin ja laitettiin linjaan, puristimilla heftiin ja todettiin kaiken näyttävän hyvältä.

 Keskikohdat linjaan

Sitten vain liimat väliin ja puristimilla koko liitosalue puristuksiin. Pitkillä ruuveilla varmistimme koko paketin, eli keulapuu-ylempikölipuu-alempikölipuu vain keskilinjalta.



Seuraavaksi pitäisi päättää veneen tarkka pituus, päättää samalla tukikaarien lukumäärä sekä jako ja rakentaa perälauta. Nii joo, pitäisi ne venepukit kanssa väsätä, niille alkaa kohta olemaan tarvetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti